Avustajaksi SYKE-sarjaan?

1.7.2018

Haluatko mukaan Sykkeen avustajakaartiin?

Sairaalasarja Syke jatkuu marraskuussa 2018, mutta kuvaukset alkavat heinäkuun lopussa.

Syke etsii kuvauksiin avustajiksi tehyläisiä, joiden
tehtävänä olisi esittää hoitohenkilökuntaa sairaalamaailmassa, mm. leikkaussalitilanteissa. Ideana on löytää kaikenikäisiä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia, jotta saadaan mahdollisimman todentuntuinen kuva sairaalamaailman menosta.

Pääasiassa kyse ei ole puherooleista vaan avustajien tehtävänä olisi esittää hoitoalan ammattilaista erilaisissa toimenpiteissä kuten esimerkiksi leikkaussalissa tai näytteenotossa, ehkäpä myös päivystykseen liittyvissä tilanteissa.

Mikäli rohkeutesi kuitenkin riittää replikointiin, mainitse se hakemuksessasi. Sarjaa kirjoitetaan vielä kuvausten alkaessa ja puherooliin kykenevät avustajat voidaan huomioida tulevissa jaksoissa.

Sarjan kuvaaminen aloitetaan 23.7. mutta kuvauspäiviä tulee satunnaisesti eli pystyt hoitamaan normaalin työsi. Avustajakaartista poimitaan eri kuvaustilanteisiin henkilöitä mm. ammattitaustan mukaisesti.

Lähetä siis vastausviesti Tehyn tiedottaja Jaana Reijonaholle (jaana.reijonaho@tehy.fi), jossa kerrot seuraavista asioista:

• nimi
• ikä
• ammatti
• missä olet töissä
• onko sinulla esiintymiskokemusta (ei ole välttämätön, mutta on hyvä olla tuotanto-yhtiön tiedossa)
• pituus
• vaatekoko (S, M, L, XL)
• liitä mukaan myös kasvokuva (kokovartalokuva on hyvä, mutta ei välttämätön)

Palkkioksi avustajat saavat lippuja Finnkinon elokuviin.

Jaana ilmoittaa tuotantoyhtiön edustajalle yhteystietosi, joka ottaa yhteyttä sinuun tarvittaessa.

Tehy voi käyttää sosiaalisen median mainonnassa Sykkeen kuvauksia ja saattaa olla yhteydessä avustajiin siinä mielessä, että voiko heitä käyttää Tehyn omissa kanavissa mm. uutisoinnissa.

Lähde rohkeasti mukaan Sykkeen kuvauksiin!

terveisin
Tehyn tiedottaja Jaana Reijonaho


Jaana Reijonaho
tiedottaja
Tehyn viestintä
gsm 040 356 8409
jaana.reijonaho@tehy.fi